top of page
Search
  • Writer's pictureJussi Pellikainen

Epäonnistuminen on osa oppimista.

Viime vuoden suurin kompastuskivi oman nyt kolmivuotiaaksi kääntyvän varsani Islan kanssa oli, että jumitin opetusvaiheessa, vaikka tamma tasan tarkkaan jo osasi asian. Sinänsä siinä ei ole mitään väärää, mutta tavoite on kuitenkin korkeammalla, kuin mihin oltiin päästy. Tässäkin asiassa syyllinen tilanteeseen löytyi peilistä. Ikävä myöntää, mutta ongelmaksi oli muodostunut "My Precious"-syndrooma, jossa ihminen tykkää katsella asioita vaalenpunaisten linssien läpi.


Onneksi aina voi oppia, joko hyvällä tai sitten pahalla, kuten sanonta kuuluu. Pohjustuksena sanottakoon, että vuodenvaihteesta alkaen on ollut taukoa Islan säännöllisessä treenaamisessa ja uuden opettelussa erinäisistä syistä johtuen. Mutta nyt kun pystyy jatkamaan uusien asioiden opettelua, niin sitä kuvittelee, että olisi kiire johonkin. Tai että mitään kertausta ei tarvitse, kun onhan tässä kerran viikkoon jotain pyritty tekemään. On kyllä tehty, mutta enemmänkin fiilistelty epäsäännöllisesti.


Tämän illan oppiläksy oli siis siinä, että unohdin luoda hevoselle mahdollisimman hyvät edellytykset onnistua uudessa asiassa. Yritin suorilta opettaa uutta asiaa ilman, että käytin yhtä päivää edellisten kertaamiseen muutaman päivän tauon jälkeen. Asiassa kyllä päästiin lopulta eteenpäin, mutta aiheesta jouduttiin käymään turhaa vääntöä ja energiaa kului typerehtimiseen puoleen ja toiseen. Uuttakin opittiin ja loppupuolisko treenistä sujui mallikkaasti, mutta se ei ole sulka hattuun kouluttajalle, vaan tässä tapauksessa hevoselle itselleen. Muistutuksena siis kaikille, jotka hevosten kanssa touhuavat: virheitä tekevät kaikki.



Se mikä ratkaisee on miten niihin suhtautuu. Mikäli olemme avoimia myöntämään niiden olemassa olon, niistä on mahdollisuus oppia enemmän, kuin ainaisesta "oikein" tekemisestä :)

Jussi Pellikainen




10 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page