Ilman jäähdyttyä kohtuulliseksi lähdin aamusta hakemaan Islaa laitumelta. Suunnitelmissa oli ratsastaa ja katsoa päästäänkö jatkamaan käynnissä myötäämisen harjoittelua.
Edellisestä kerrasta oli kulunut viikko ja ratsastuskertoja on takana vasta parikymmentä. Joten maastakäsin verryttely ja huomion kiinnittäminen tehtäviin oli enemmän kuin paikallaan. Parin ensimmäisen kierroksen aikana tamma kuitenkin venytti selkää sen verran antaumuksella, että päätin jättää ratsastamiset sikseen ja keskittyä työskentelemään omat jalat kentän pinnassa.
Toki tietyllä tasolla harmittaa etten ratsastanut, kuten olin suunnitellut. Mutta hevoset kuitenkin elävät hetkessä, joten meidän tulee pystyä näkemään sen hetkinen tilanne ja tarve, eikä väkisin pitää kiinni siitä mitä ajattelimme tehdä. Eikä kysymys ole ratsastaako vaiko ei, vaan useammin kyse on suunnitellun harjoituksen vaihtamisesta vastaamaan sen hetken tarvetta.
Pitkällä aikavälillä on tarpeen pitää tavoitteet selkeänä mielessä. Muutoin treenikerroista voi tulla vain epämääräistä haahuilua, eikä edistystä juurikaan tapahdu.
Комментарии